Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
HELLI > Lapsille ja nuorille > tukeatarvitsevatlapsetjanuoret > terapia > tutkimus > Psykologiset tutkimukset
vihjeet 
Psykologiset tutkimukset

Psykologisiin tutkimuksiin sisältyy:

  • haastattelukäynti
  • 3-5 tutkimuskäyntiä, joiden aikana tehdään erilaisia tehtäviä lapsen tai nuoren kanssa 
  • suullinen ja kirjallinen palaute 
  • sopimuksen mukaan toteutetaan palautepalaveri yhteistyötahojen kanssa

Kehitystasoarvio toteutetaan alle kouluikäisen lapsen kehityksen arvioimiseksi silloin, kun lapsella on vaikeuksia jollain kehityksen osa-alueella. Tavoitteena on arvioida lapsen taitoja ja yhteistyössä lapsen lähiympäristön kanssa suunnitella tarvittavia tukitoimia, joiden avulla lapsen kasvua ja kehitystä voidaan tukea lapsen arkielämässä.

Kouluvalmiustutkimuksen tavoitteena on arvioida lapsen valmiutta aloittaa 1. luokka iänmukaisesti sinä vuonna, kun hän täyttää 7 vuotta. 

Oppimisvaikeustutkimuksen avulla arvioidaan lapsen tai nuoren oppimiskykyä, hänen vahvuuksiaan ja tuen tarvetta koulussa. Pyrkimyksenä on yhteistyössä koulun kanssa löytää keinoja tukea lasta ja nuorta hänen oppimisessaan. Yläkouluikäisten ja 2.asteen oppilaiden oppimisvaikeustutkimusten toteuttamisesta vastaa koulupsykologit.

Suppeat persoonallisuuden ja tunne-elämän arviot ovat tarkoituksenmukaisia silloin, kun lapsella tai nuorella on tunne-elämän tai käyttäytymisen ongelmia. Pyrkimyksenä on arvioida jatkotutkimusten ja -hoidon tarvetta sekä löytää keinoja lapsen/nuoren kehityksen tukemiseksi myönteiseen suuntaan.

Takaisin edelliselle sivulle




6.10.2011 9:27