TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINTA
Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnan suunnittelussa ovat lähtökohtana asiakkaiden yksilölliset tarpeet, jotka sovitaan palvelusuunnitelmapalaverissa. Asiakkaiden onnistumisen kokemukset ja omanarvontunnon tukeminen ovat päivittäisiä tavoitteitamme. Toiminnassa voi olla mukana yhtenä tai useampana päivänä viikossa.
PÄIVÄTOIMINTA
Päivätoiminta on tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille kehitysvammaisille henkilöille.
Päivätoimintaa järjestetään henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua työtoimintaan. Toimintaa järjestetään erillisissä toimintakeskuksissa.
Päivätoiminta on kuntouttavaa ja virikkeellistä sekä toimintakykyä ylläpitävää ja kehittävää toimintaa. Toiminnasta ei makseta työosuusrahaa.
TYÖTOIMINTA
Työtoiminta on tarkoitettu kehitysvammaisille peruskoulunsa päättäneille kehitysvammaisille henkilöille.
Työtoiminta on toimintakeskuksissa tehtävää työtä ja avotyötoimintana toimintakeskuksen ulkopuolisilla työpaikoilla erilaisissa avustavissa tehtävissä.
Työ- ja avotyötoiminta eivät ole työlainsäädännön mukaista toimintaa. Työtoiminnasta maksetaan asiakkaille työosuusrahaa, joka on verotonta tuloa. Pääasiallinen toimeentulo tulee asiakkaalle Kelan maksamasta eläkkeestä tai muusta etuudesta.
Toimintakeskukset:
Kesälahti:
Aurinkotalon päivätoiminta
Pyhäjärventie 2 b
59800 Kesälahti
vastaava ohjaaja
Auli Nousiainen
puh. 040 105 0582
ohjaaja
Sirkka Leminen
puh. 040 105 0581
Kitee:
Toimintakeskus PALOKKI
Pokentie 8 B
82500 Kitee
ohjaajat
puh. 040 105 0577
puh. 040 105 0578
puh. 040 105 0579
avustava ohjaaja/keittiö
puh. 040 105 0580
henkilökohtaiset avustajat
puh. 040 105 0542
tuetun asumisen ohjaaja
puh. 040 105 0586
puh. 040 105 0543
Tohmajärvi:
Tohmajärven toimintakeskus
Asemantie 11
82600 Tohmajärvi
vastaava ohjaaja
Riitta Hasunen
puh. 040 105 0585
ohjaaja
puh. 040 105 0584
Vastuu Rääkkylän kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä on siirtynyt 1.5.2011 kello 00.00 Rääkkylän kunnalle. Lisätietoja Rääkkylän sosiaali- ja terveyspalveluista http://www.raakkyla.fi.