Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Kesälahden kunta
Kesälahden kunta > Palvelut > opiskelu > Varhaiskasvatus
vihjeet 
Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatus on lapsen eri elämänpiireissä tapahtuvaa kasvatuksellista vuorovaikutusta, jonka tavoitteena on edistää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista. Vanhemmilla on lastensa ensisijainen kasvatusoikeus ja –vastuu. Yhteiskunnan tarjoamat varhaiskasvatuspalvelut tukevat lapsen kotikasvatusta. Esiopetus ja päivähoito ovat kunnan palveluina varhaiskasvatuksen osia.

Esiopetus
Lapsella on oikeus maksuttomaan esiopetukseen ennen 1. kouluvuoden aloittamista. Esiopetuksen tavoitteena on edistää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimisvalmiuksia leikin, monipuolisen oppimisympäristön, elämysten ja kokemusten kautta.
Esiopetuksessa noudatetaan omaa opetussuunnitelmaa, joka pohjautuu valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin.
Esiopetusta järjestetään Kesälahdella viitenä päivänä, 19 tuntia viikossa ja vähintään 700 tuntia lukuvuodessa.
Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi päivähoitoa, sitä on haettava erikseen.
Villalan koululla esiopetusta annetaan 0 – 2 yhdysluokassa.
Varhaiskasvatuksen esimies vs. Tiina Koskinen puh. 040 105 2130
Esikouluopettaja Heli Silventoinen, Kesälahden päiväkoti, puh.  040 105 0259
Villalan koulu puh. 040 105 2115.

Päivähoito
Päivähoito on kunnan tarjoamaa hoitoa, kasvatusta ja opetusta päiväkodissa, ryhmäpäiväkodissa sekä perhepäivähoidossa. Kaikilla alle kouluikäisillä on lakisääteinen oikeus kunnalliseen päivähoitoon.
Päivähoitopaikkaa voidaan hakea ympäri vuoden. Sitä haetaan hakemuslomakkeella vähintään neljä kuukautta ennen lapsen hoidontarpeen alkamista. Mikäli päivähoidon tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, päivähoitopaikkaa haetaan mahdollisimman pian, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen lapsen hoidontarpeen alkamista.
Päivähoitohakemuksia saa päiväkodista, virastotalon aulasta sekä varhaiskasvatuksen esimieheltä. Hakemus palautetaan päivähoitopaikkoihin tai varhaiskasvatuksen esimiehelle osoitteella: Kesälahden kunta, varhaiskasvatuksen esimies, Pyhäjärventie 2, 59800 Kesälahti.
Päivähoitopaikkoja voi tiedustella varhaiskasvatuksen esimieheltä puh. 040 105 2130.
Kesälahden päiväkoti puh. 040 105 0239

Perhepäivähoito
Perhepäivähoito on kodinomainen hoitomuoto, jossa lapsen hoitopaikkana on hoitajan oma koti. Perhepäivähoito tarjoaa lapsen ikää ja kehitystä vastaavaa monipuolista ja virikkeellistä toimintaa.
Hoitajalla voi olla ryhmässään samanaikaisesti neljä (4) alle kouluikäistä kokopäivähoidossa olevaa lasta sekä yksi osapäivähoidossa oleva esi- tai kouluikäinen lapsi.
Mikäli hoitaja on lomalla tai hänellä on työntasauspäiviä, lapsen hoito järjestetään päiväkodilla, ryhmäpäiväkodilla tai toisella hoitajalla. Vanhemmilla on myös oikeus maksuhyvitykseen hoitajan ollessa lomalla.
Päivähoitopaikkoja voidaan hakea ympäri vuoden. Sitä haetaan hakemuslomakkeella vähintään neljä kuukautta ennen lapsen hoidontarpeen alkamista. Mikäli päivähoidon tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, päivähoitopaikkaa haetaan mahdollisimman pian, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen lapsen hoidontarpeen alkamista.
Päivähoitohakemuksia saa päiväkodista, kunnantalon yhteispalvelupisteestä sekä varhaiskasvatuksen esimieheltä. Hakemus palautetaan päivähoitopaikkoihin tai varhaiskasvatuksen esimiehelle osoitteella: Kesälahden kunta, varhaiskasvatuksen esimies, Pyhäjärventie 2, 59800 Kesälahti.
Päivähoitopaikkoja voi tiedustella varhaiskasvatuksen esimieheltä puh. 040 105 2130.

Ryhmäpäiväkoti
Ryhmäpäiväkodissa tarjotaan päivähoidon lisäksi iltahoitoa vuorotyössä olevien vanhempien lapsille.
Iltahoitoa tarjotaan ainoastaan silloin, kun molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä tai yövuoron jälkeen lepovuorossa.
Päivähoitopaikkoja voidaan hakea ympäri vuoden. Sitä haetaan hakemuslomakkeella vähintään 4 kuukautta ennen lapsen hoidontarpeen alkamista. Mikäli päivähoidon tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, päivähoitopaikkaa haetaan mahdollisimman pian, kuitenkin vähintään 2 viikkoa ennen lapsen hoidontarpeen alkamista.
Päivähoitohakemuksia saa päiväkodista, virastotalon aulasta sekä varhaiskasvatuksen esimieheltä. Hakemus palautetaan päivähoitopaikkoihin tai varhaiskasvatuksen esimiehelle osoitteella: Kesälahden kunta, varhaiskasvatuksen esimies, Pyhäjärventie 2, 59800 Kesälahti.
Päivähoitopaikkoja voi tiedustella varhaiskasvatuksen esimieheltä p.040 105 2130.

Yhteystiedot
Varhaiskasvatuksen esimies vs. Tiina Koskinen puh. 040 105 2130
Esikouluopettaja Heli Silventoinen puh.  040 105 0259
Kesälahden päiväkoti puh. 040 105 0239
Villalan koulu puh. 040 105 2115

Lomakkeet




14.11.2011 10:05