Kesälahti on itäisen järvi-Suomen virkeä pitäjä. Kesälahti sijaitsee Imatran, Savonlinnan ja Joensuun keskellä, kahden upean järven välisellä kannaksella. Asukkaita pitäjässä on parisen tuhatta ja millaisia – varsinaisia tekijöitä, ideanikkareita ja (p)uurtajia. Teemme parhaamme, että vieraamme tuntevat itsensä tervetulleiksi ja he ovat tervetulleita osallistumaan meidän arkeemme. Järjestämme ympäri vuoden, ainutlaatuisia tapahtumia, näyttelyitä ja konsertteja. Kulttuuri on todella vahvasti esillä arjessamme kuten liikunta, luonto, metsästys ja kalastus. Olemme järvien ympäröimiä ja isoimmat niistä ovat idässä Karjalan Pyhäjärvi, lännessä Puruvesi ja pohjoispuolella vielä Orivesi. Kirkkaista ja puhdasvetisistä järvistä nousee puhdaslihaista kalaa. Marjatilalliset tuottavat valtavia satoja aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn ja eri puolilta maailmaa saapuvat marjanpoimijat rikastuttavat pitäjäämme.

Kesälahdelle pääsee autolla ja bussilla 6-tietä pitkin. Kesälahden kaunis juna-asema on vain kävelymatkan päässä Kesälahden keskustasta, kävelymatka on noin 1 km. Lentäen pääsee Savonlinnan ja Joensuun kautta, jatkoyhteydet juna/auto/taksi.

Voi hyvin!

Nimestään huolimatta tai ehkä juuri siksi Kesälahti tarjoaa aktiivisille ihmisille paljon vapaa-ajan vaihtoehtoja ympäri vuoden. Liikuntaa, monipuolisesti korkeatasoista kulttuuria, perinteisiä ja paikallisia herkkuja ja jännittäviä luontokohteita kuten esimerkiksi Mantsin matalikko, Käräjäkalliot, Linnasaari ja Suitsansaari. Elävää kulttuuriperintöä on Puruveden talvinuottaus, kirkon kulttuuriperintöpalkinnon saanut paanukatto, murtunut raja-aita, naapurivaltion läheisyys, valtakunnallisesti arvokas maalaismaisema Totkunniemessä, maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet kuten Hummovaaran ja Villalan kylämaisemat, uudet kulttuuri- ja luontopolut, museoalueet sekä monenmoista mielenkiinnon kohdetta.  

Pitäjässä puuhastellaan paljon yhdessä ja sen tuoman yhteisöllisyyden ansiosta tarjonta onkin laajaa ja antoisaa. Huipputekijöitä avarasti asutulla maaseudulla.

Majoitu mukavasti!

Hiljaisuutta ja rauhaa kaipaaville löytyy useita majoitusvaihtoehtoja järvien rannoilta. Lomakylissä ja leirintäalueilla elämää on jonkun verran enemmän. Joka puolelta on helppo päästä monipuolisille hiihto- ja pyöräilyreiteille, marja- ja sienimetsiin, upeiden vesistöjen äärelle nautiskelemaan tai vaikkapa kalastamaan.

Tutustu majoituslistan tarjontaan.

Mitä - missä - milloin?

Tekemisen meininkiä! Kesälahdella tapahtuu. Pitäjän isoimmat tapahtumat ovat vuosittain, viikko juhannuksen jälkeen pidettävät Puruveden Lohikuningas soutu-uistelukisat ja Muikkumarkkinat. Joka toinen vuosi järjestettävä CityMahaton – ihan mahoton kansainvälinen tapahtuma. Vuonna 2023 toukokuussa järjestettiin 150 tunnin liikunnallinen viesti etkoineen ja jatkoineen – yhtä juhlaa! Parastahan se on, kun sen kokee itse ihan paikan päällä. 

  • Gallerian näyttelyt
  • Sovintolan tapahtumat ja monipuolinen tarjonta ainutlaatuisessa ympäristössä
  • Matamin Lumon palkittu kahvila
  • Kesälahden luonto- ja kulttuurireitit
  • Kesälahden eMuseo ja sen reitit
  • pitkin upeaan kotiseutumuseoon. Pave Maijasen muistomerkki ”Paven penkki” löytyy juna-asemalta 

Makuja maalta

Kesälahden kuulut maan makeimmat mansikat, Puruveden muikkua tai Pyhäjärven muikkua,  paikallisten tuottajien leivonnaisia ja herkkuja Sovintolan sillalta lauantaisin, Bonus-putiikin riistaherkut ja ylämaankarjatuotteet. Tule ja maista aitoja makuja ympäri vuoden.

Ravintola- ja kahvilapalvelut löytyvät 

Paikallisia tuotteita saat oman myös pitäjämme K-kaupasta tai verkkokaupasta kotiinkuljetuksineen.

Aktiivinen pitäjä

Tekemisen meininkiä! Kesälahdella tapahtuu. Pitäjän isoimmat tapahtumat ovat vuosittain, viikko juhannuksen jälkeen pidettävät Puruveden Lohikuningas soutu-uistelukisat ja Muikkumarkkinat. Joka toinen vuosi järjestettävä CityMahaton – ihan mahoton kansainvälinen tapahtuma. Vuonna 2025 toukokuussa järjestettävä 152 tunnin liikunnallinen viesti. Parastahan se on kokea itse ihan paikan päällä. 

www.kesälahti.fi

Tietosuoja

Kaikki oikeudet pidätetään